Vuorotteluvapaa....

.... on hieno juttu. Täällä Ruotsissa se on aika uusi ilmiö, jota testattiin ensin muutamissa kunnissa ennenkuin se laajennettiin koko maata kattavaksi. Ja se on yhä määräaikainen päätös, jonka hallitus uusii - tai ei uusi - vuoden lopussa. Minä hain sitä jo viime vuonna mutta työvoimatoimisto ei löytänyt sopivaa lomittajaa. Tänä vuonna hankin lomittajan itse ja sain "vapauteni" kesäkuun alusta vuodeksi eteenpäin. Se tuntuu lottovoitolta! Olen ollut kokopäiväiseste töissä tasan 25 vuotta, myös kun lapset olivat pieniä, ja samassa työpaikassa kunnioitettavat 19 vuotta. Olen tosin vaihtanut virkaa useamman kerran ja ollut äitiyslomalla kaksikin kertaa, mutta silti sama paikka alkoi maistua puulta. Työpaikka ja työnantaja ovat hyviä, en halunnut hakea uuttakaan vaan halusin sapattivuoden. Tulot tietenkin pienenevät huomattavasti, mutta tulimme Miehen kanssa siihen tulokseen että selviämme kun suunittelemme tulevan vuoden. Onneksi talolainaa ei ole enää kovin paljon ja olenhan kotona "töissä".

Aluksi aion olla koko kesän vapaa ja lomalla ja tehdä vain niin vähän pakollisia hommia kuin mahdollista. En ole ollut pitkällä kesälomalla sen jälkeen kun aloin tehdä kesätöitä 16-vuotiaana. Ja pisin loma töistä viimeisen kymmenen vuoden aikana on 4 viikkoa. Silloinkin olen joutunut tekemään kaiken valmiiksi ennen työpaikan oven sulkemista ja hoitanut rästiin jääneet työt heti oven taas avattuani. Yksi työtehtävistäni kun on palkkojen valmistelu palkkakonttoriin.

Tänään on taas ollut tosi kuuma, illalla kahdeksalta auton ulkolämpömittari näytti 28-29 astetta. Iltapäivällä laittaudin riippumattoon varjoon dekkarin kanssa ja - nukahdin! Sitä ei ole tapahtunut kai koskaan tämän maton aikana ja se on jo aika vanha... Olen siis oppinut rentoutumaan. Pyykit voivat odottaa seuraavaan päivään, samoin siivous ja silitys. Tärkeintä on nauttia olosta ja elämästä, seurustella perheen kanssa, tehdä asioita jotka tuntuvat mielekkäiltä. Siis KÄSITÖITÄ!! Jakku valmistuu pikkuhiljaa, eilen tein hihoja ja tänäänkin olen siistinyt hihansuita rapuvirkkauksella. Se on uusi juttu. Helppoaäja siistiä. Kivaa opetella uutta, vaikka se pientä onkin.

Viime talvena olin neulekurssilla. Sellaisia on vaikea löytää Tukholman alueelta ja menin tietenkin innolla mukaan. Meitä oli yhteensä 10 naisihmistä, nuorin 21-vuotias ja vanhin (työkaverini) 59. Tämä nyt ei ollut niin kummallista, vaan se että yksi osaanottajista oli sokea. Täysin sokea kepin ja opaskoiran kanssa. Hän oli sokeutunut vähitellen iän myötä ja ollut siis näkevä lapsena ja tunsi esimerkiksi värit. Hän pysyi kurssilla mukana siinä missä muutkin ja oli yhtä nopea ja taitava, joskus jopa nopeampi kuin me muut. Kirjoneulonta ei tuottanut sen enempää hankaluuksia kuin meille muillekaan, hän piti lankoja erossa eri sormien välissä. Se oli aika erikoinen kokemus.

Minä menin kurssille lähinnä sen takia että se oli ensimmäinen neulekurssi, jonka löysin kurssikalentereista. Sinne mennessäni luulin osaavani aika paljon, varsinkin perusasiat. Tällä kurssilla selvisi, kuinka paljon EN osannut ennestään. Ja kuinka paljon erilaisia niksejä opin. Saimme tietoa myös neuleen historiasta, eri villalaaduista, kirjallisuudesta ja muista neuleisiin liityvistä jutuista. Syksyllä on suunnitteilla jatkokurssi, johon aion ilmoittautua heti kun vain mahdollista.

Toinen syksyn projekteista on neulekoneen kokoaminen ja käyttöönotto. Mutta sillä onkin sitten oma tarinansa....