Näilläkin on oma tarinansa

Ne on vaihdettu mollamaijaan! Kun olin pieni, alle kouluikäinen 50-60
-luvulla niin meillä kävi paljon kaupustelijoita suoraan ovella. Hyvin useat heistä olivat mustalaisia, tai romaaneja kuten nykyisin sanotaan. He myivät erikokoisia virkattuja liinoja enimmäkseen. Äitini kilttinä ihmisenä osti tietenkin aluksi, mutta lopulta heistä tuli maanvaiva eikä hän meinannut millään päästä heistä eroon sanomalla, ettei ole rahaa kotona. Yksi mustalaisnainen sitten pyysi "vaikka leikkikaluja lapsille", oli kai nähnyt syrjäänheitetyn mollamaijani nurkassa. En yleensäkään juuri leikkinyt nukeilla, enkä varsinkaan mollamaijalla, koska se ei ollut mielestäni tarpeeksi hieno nukke. Pidin enemmänkin nalleista. Tänään sitten mollamaijani oli taas epäsuosiossa ja äidin kysyessä (halusi kai epätoivoisesti päästä naisesta eroon) voisinko antaa sen, suostuin epäröimättä. Saimme nämä pikkuliinat maksuksi. Jälkeenpäin olen katunut tekoani, muistaakseni jo samana iltana. Äitini myös. Nainen ei kuitenkaan ikävä kyllä tullut enää takaisin ja mollamaijani lähti kiertämään maailmaa. Täytyy vain toivoa, että se tuotti iloa vastaanottajalleen ja että siitä tuli rakas lelu jollekin toiselle tytölle, joka osasi sitä arvostaa enemmän kuin minä. Mutta olisi se ollut kiva säästää!

Mollamaijoista puheenollen muutama kuva äitini tekemästä nukesta. Se on tehty käsin joka pisto, oikeassa järjestyksessä, luonnonmateriaaleista ja täysin Waldorff-pedagogiikan oppisuuntaa noudattaen. Mummi (äitini) kävi nimittäin kurssin, kun lapsenlapsia alkoi syntyä. Tämä nukke muutti meille. Silläkään ei juuri ole leikitty. Tytär on myös pitänyt enemmän nalleista ja pehmoleluista ja Poika (tietenkin) autoista. Mummi antoi sille nimeksi Leo (ruotsiksi leende = hymyilevä), koska sillä on toisessa poskessa hymykuoppa, jota ei kuvassa kylläkään näy.

Alusvaatteina on pikkuhousut.

Ja niiden päällä lämmin vaatekerta täyttä puuvillaa.

Päällimmäisenä lämmin vaatekerta täyttä villaa.

Tämä nukke jää meille asumaan ja odottelemaan seuraavaa sukupolvea.

Noista pitsiliinoista vielä. Onko kenelläkään hyvää vihjettä kuinka saan ne pestyä puhtaiksi? Niissä on osassa pieniä ruskeita laikkuja, joiden alkuperää en tiedä. Ne ovat olleet jonkin verran käytössä, mutteivät viime vuosina. Enkä oikein uskalla panna pyykkikoneeseen etteivät mene rikki. Sain nimittäin muutama vuosi sitten anopilta oikein kauniita tyynyliinoja, joissa oli käsinvirkattuja välipitsejä, Miehen äidinäidin tekemiä. Niitä ei ollut käytetty vuosiin ja pesin ne tietenkin koneessa. Pitsit murenivat ja irtosivat kankaasta! Jälkeenpäin sain kuulla, että pitsiliinojakin täytyy käyttää ahkerasti ja pestä säännöllisesti, että ne pysyvät ryhdikkäinä ja kimmoisina.