Fantasia

Tuesday, August 01, 2006

Lanka loppui kesken!!

Tästä puuttuu vain 12 kerrosta! Ohjeen mukaan langanmenekki olisi ollut n 150 gr ja minulla oli 200 gr. Ajattelin että se riittää jopa pitkiin hapsuihin. Enempää ei ole eikä saa, tämä on uudesta varastosta ja niin vanhaa vyötteestä päätellen, että valmistus lopetettiin jo aikoja sitten. Harmittaa!! Pitää kai yrittää jotenkin kutistaa mallia ja poistaa 12 kerrosta. Ja kaiken lisäksi inhoan purkamista yli kaiken...


Eilenillalla terassilla käydessäni tunsin huumaavan tuoksun ja löysin tämän kukan! Eikö olekin kaunis? Näitä kaktuksia minulla on useampia ja laitoin ne kaikki ulos kun helteet alkoivat. Emo teki yhtä aikaa kolme kukkaa ja on taas kasvattamassa uusia nuppuja. Kaikkein pieninkin innostui kukkimaan ja sen kukka oli jopa suurempi kuin itse kaktus.

Kävin eilen keskustassa ja kirjakaupassa oli ale. Tämä lähti mukaan ja aloin jo mietiskellä, mitä lankoja käyttää. Lähes kaikki mallit, yhteensä 30, olivat toteuttamiskelpoisia. Pelkistettyjä, kauniita ja helppoja. En halua mitään monimutkaisia malleja, joihin pitää keskittyä 100%:sti vaan sellaisia, jotka voi ottaa esille vaikka vain pariksi minuutiksi.

Tämä tarttui heti silmään, sopivaa lankaakin on n 300 gr. Ainakin riittää...

Ajattelin vielä näyttää pöytäliinan/päiväpeiton, jonka tein kymmenisen vuotta sitten. Se on Kotilieden malli ja tehty kaitaleista, jotka on virkattu yhteen. Reunuksena on koristevirkkaus. Lankaa meni kauhean paljon ja ostin sitä yhden kerän kerrallaan senkin takia kun se oli niin kallista. Hinnaksi tuli loppujen lopuksi lähes 90 euroa. Liinana kaunis, mutta vasta nyt enemmän käytössä, kun lapset ovat suurempia eivätkä enää kaatele lasejaan. Ja viinit jäävät tarjoilematta tämän liinan päällä!



Tämä on jäänyt yhdestä projektista, se hyppelee silmille muistuttamassa, että myös tässä neuletehtaassa on UFOja. Ei montaakaa, mutta kuitenkin. Kaikkein vanhin on nelisen vuotta ja sen olen päättänyt tehdä valmiiksi viimeistään syksyn aikana. Tällä oli kaverina myös viininpunaisia, mustia ja vaaleanruskeita keriä. Kaikki on neulottu valmiiksi, pitää vain yhdistää kappaleet. Mistähän sekin johtuu, että neulominen on niin kivaa, mutta yhdisteleminen ja se viimeinen silaus jää aina odottamaan? Puuvillajakkuuni valitsin napin eilen, mutta niin se vain jäi ompelematta kiinni.
Näytän sitten valmiit työt, kun ne ovat täysin valmiita. Saan ainakin hyvän syyn tehdä ne valmiiksi...

3 Comments:

  • Upea liina!

    By Anonymous Anonymous, at 3:45 AM  

  • Tuulivilla vastaa:
    Liina on jo purettu ja uusi malli piirretty oman pään mukaan. Sen voi lopettaa kesken siihen, kun lanka loppuu.

    By Blogger TuuliS, at 4:20 AM  

  • Hahhaa! Olin niin täynnä tuota keskenjäänyttä liinaa että tajusin vasta nyt että tarkoitit sitä isoa liinaa! Kiitos, siihen olen tyytyväinen itsekin!

    By Blogger TuuliS, at 4:28 AM  

Post a Comment

<< Home